Minäkö takaisin hellan ääreen?

Aika pienellä kauhistuksella sivuttiin sukupolvibarometrin uutisointi (28.1.20225) siitä, mitä me sadat tuhannet suomalaiset naiset olemme yrittäneet vanhempiamme loukkaamatta viestiä.

Totta kai me autamme niin pitkään, kun meidän apumme riittää. Sairaat, hauraat, muistittomat ihmiset tarvitsevat, haluavat ja ansaitsevat kuitenkin enemmän. Tämän tosiasian kieltäminen on hyvinvointivaltiossa laiminlyöntiä ja vastuun kiertämistä, vaikka sille keksittäisiin kaiken maailman verukkeita ja uusia ilmaisuja.

Hintalappu vanhusten hoitamatta jättämiselle on myös valtavan paljon suurempi kuin yhden hallituksen säästöt. Kun yksi kaltaiseni päälle viisikymppinen opettajanainen muuttaa lapsuuden maisemiinsa hoitamaan omia vanhempiaan, koska yhteiskunta ei sitä tee, maksaa se pitkän pennin. Omaishoidon tuki, jos sen saamisen kriteerit täyttyvät, on useimmiten reilut 300 euroa kuukaudessa. Opettajan kohdalla valtio menettäisi siten joka kuukausi reilut tuhat euroa tuloveroja.

Kun tuhat opettajaihmistä tekee saman, menettää valtio miljoona euroa kuukaudessa, 12 miljoonaa vuodessa. Jos meitä lähtee 10 000, menettää valtio 10 miljoonaa euroa kuukaudessa, 120 miljoonaa euroa vuodessa.

Jos vanhempamme meidän huonossakin huomassamme eläisivät vaikka kymmenen vuotta, puhutaan miljardien menetyksestä valtion verotuloissa. Kymmenen vuoden sisällä huonokuntoisia vanhuksia on niin paljon, että tuo on vasta alkua.

Lähemmäs kuusikymppisen naisopettajan töihin paluu hoitourakan päätyttyä on aika epätodennäköistä, koska jo päälle viisikymppisten korkeasti koulutettujen naisten työllistyminen on haastavaa. Ostovoiman heikentymien, syrjäytyminen, työttömyys… paljonko se maksaa? Entä hoitamaan lähtevän hyvätuloisen eläkekertymä? Kymmenen vuotta omaishoitajan tuella, tarkoittaa käytännössä noin 800 euroa kuukaudessa pienempää eläkettä.

Aivan oikeasti, päättäjät: tämä tilanne ei ole yllätys.

Tutkimus- ja asiantuntijatietoa on hyllykilometritolkulla kymmenien vuosien ajalta. Kyllä teidän pitää pystyä parempaan. Pakko! Muuten saamme laittaa luukut kiinni koko hyvinvointiyhteiskunnalle eikä meidän viisikymppisten naisten missään nimessä pidä lähteä hoitamaan vanhempiamme - omakin nahka ja tyttäret pitää ehtiä pelastaa ikuiselta työvuorolta.

Kaikkein tärkein kysymys on kuitenkin se, kuka Suomen ikäihmiset sitten hoitaa, jos se emme ole me.