Omaishoito on kuolleena syntynyt ajatus

"Perhana, meillä rahat riitä hoitaa kaikkia."

"No ei! Perhana, mitä tehdään?"

"No, perhana, ei hoideta!"

Näin se tuntuu vuonna 2012 hallituksessa tapahtuneen, kun kirjattiin oikein lakiin, että ikääntyneenä sairastunutta ihmistä ei enää hoideta julkisessa terveydenhuollossa.

"Kyllä se kansaan uppoaa, kun toistetaan tarpeeksi kauan, että koti on paras paikka."

(naurua)

"Niinhän se onkin! Olet, Jyrki, nero."

Nyt kolmetoista vuotta myöhemmin ikääntyneenä sairastuneiden hoito ei enää maksa, koska sitä ei ole.

Vanhainkodit on ajettu alas. Niiden tilalle on vaihdettu termi "'ympärivuorokautinen hoito". Hoidon jonoon päästetään vasta, kun neljä kotipalvelukäyntiä vuorokaudessa ei riitä kotipotilaan hengissä pysymiseen. Tämä taas varmistetaan sillä, että potilasta on kaatumisten ja muiden kömmähdysten vuoksi käytetty ambulanssilla sairaalassa neljä kertaa eikä kotiuttaminen vieläkään ole ottanut onnistuakseen.

Kolmensadan euron korvaus, millä aikoinaan mahdollistettiin se, että aikuiset työssäkäyvät ihmiset voivat olla avuksi omille vanhemmilleen ja erityislapsilleen on valjastettu palkkioksi kotona tapahtuvasta kolmivuorotyöstä. Se on kymppi päivässä ja ainoa, mistä päättäjät riitelevät on, pitäisikö sitä myöntää ollenkaan vai korotettaisiinko sitä vaikka parilla eurolla.

Ajatus jättää kokonainen ikäpolvi sodan jälkeen syntyneitä suomalaisia hoitamatta on kuolleena syntynyt. Se on kesken jäänyt lakimuutos, josta ovat hyötyneet vain ylikansalliset hoitopörssiyhtiöt.

SOTE-uudistuksen piti tuoda tilanteeseen parannus ja sitä se varmasti tekisikin, jos Jyrkin kaverit antaisivat hyvinvointialueille työrauhan.

Sitä odotellessa Suomessa rikotaan räikeästi työ- ja perustuslakia.