Vanhustensuojelulaitos

Kun lapsi syntyy, häntä hoitava aikuinen saa pankkitililleen lapsilisää.

Kun lapsi kasvaa ja häntä hoitava aikuinen palaa töihin, lapselle järjestetään aikuisen työpäivän ajaksi päivätoimintaa.

Kun lapsi aloittaa koulun, häntä hoitava aikuinen saa lakisääteisellä oikeudella lyhentää työaikaansa, että voi tukea pientä ihmistään tämän elämän uudella polulla.

Kun alle 10-vuotias lapsi sairastuu, häntä hoitava aikuinen saa lähteä kotiin tätä hoitamaan.

Kun lapsen vanhemmat eroavat, he varaavat ajan lastensuojeluun, missä tehdään yhdessä viranomaisen kanssa sopimus

• kenen luona lapsi asuu
• kenelle jatkossa maksetaan lapsilisä
• kumman asumistuessa lapsi huomioidaan
• kuinka paljon elatusapua se vanhempi, joka ei osallistu päivittäin lapsen hoitamiseen joutuu maksamaan

Kaikki tämä perustellaan sillä, että oman lapsen hoitaminen on arvostettua aikaa ja palkkatuloja vievää toimintaa yhteiskunnassa, missä jokaiselta terveeltä aikuiselta odotetaan täyttä työpanosta.

Vasta sen jälkeen, kun sanan "lapsi" tilalle vaihdetaan "hoitoa tarvitseva ikäihminen" ja sanan "vanhemmat" tilalle "aikuiset lapset", voidaan mielestäni puhua vakavasti siitä, miten vanhusväestön hoitaminen kodeissa laitosten sijaan järjestettäisiin.

Ihmettelen aidosti, miten voidaan edes ajatella, että ympärivuorokautisen hoidon tarve korvattaisiin lähiomaisten työpanoksella ilman että yhteiskunta tekisi muutoksia, jotka tämän taloudellisesti työssäkäyvälle mahdollistaisivat. Perheissä, missä kaksi aikuista tuo palkkatuloja yhteiseen talouteen, tämä ehkä olisikin mahdollista. Yksineläjille ja -huoltajille, joita on yli 40 % aikuisista suomalaisista, tämä on täysin mahdoton yhtälö.